BB Villa Helmi: 30 vuotta täyttävän Pitojen Helmen uusi sukupolvi investoi majoituspalveluun

Pitojen Helmi on alatemmesläinen perheyritys nelostien varrella Oulun eteläpuolella. Yritys toimii 1700-luvulta saakka suvussa olleella Pietilän tilalla ja nykyisellä pitopalvelutoiminnalla tulee tänä vuonna 11.11. täyteen kunnioitettavat 30 vuotta! Perheyrityksen toimintaan on mukaan tullut nyt toinen sukupolvi. Jututimme myynnistä ja markkinoinnista vastaavaa Elina Pietilää, joka on poikkeusaikana tuonut ideoita ja uusia resursseja Helmen Pirtin pito- ja tapahtumapalveluihin. Yhtenä merkittävänä uudistuksena ovat alkukesästä käyttöön otettavat BB Villa Helmen majoitustilat Pohjolan Tilaelementiltä.

Pietilän sukutilalla toiminta jatkuu nyt jo 8. sukupolvessa 1700-luvulta lähtien. Yrittäjä ja tilan isäntä Raimo Pietilä on remontoinut vanhat rakennukset tapahtumakäyttöön, mutta majoitukselle parhaaksi ratkaisuksi nähtiin uudisrakentaminen ja lopulta Pohjolan Tilaelementin Heti Valmis -rakentamiskonsepti.

Tilauspitopalvelua ja tapahtumia takana ensimmäiset 30 vuotta

Pitojen Helmi Ky on perinteikkäällä Pietilän sukutilalla Ala-Temmeksellä vuodesta 1991 toiminut perheyritys, missä tilauspitopalvelua ja tapahtumapalvelua (pian siis jo 30 vuoden ajan) ovat pyörittäneet toimitusjohtaja ja keittiöalan monitaituri Anne Kiljo-Pietilä sekä taloushallinnosta ja kiinteistöstä vastaava Raimo Pietilä. Liiketoiminnassa mukana on nyt myös uusi sukupolvi, kun markkinoinnista, myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava Elina Pietilä on täysillä mukana päivittäisessä toiminnassa ja niiden kehittämisessä. Myös keittiöalan ammattilaiseksi opiskeleva Senni-Sofia Pietilä ja tilan maanviljelyä jatkava Paavo Pietilä valmistautuvat rooliinsa tilan, pitojen ja ohjelmapalvelujen toiminnan jatkamisessa. 

Liiketoiminnan ytimessä yrityksellä on tilauspitopalvelu.  Anne Kiljo-Pietilä on luonut hienojen tilojen ympäröimänä tilausravintolan ja palvelun, mitä hän pyörittää edelleen intohimolla kotimaisen ruoan valmistukseen. Raimon ylläpitämistä kiinteistöistä löytyy niin näyttävät juhla- ja kokoustilat kuin saunatilatkin, kotiseutumuseo, sekä hiljattain ideoitu pakopelihuone osaksi tilan uudempaa ohjelmapalvelutarjontaa. 

Pitojen Helmi on toiminut perinteikkäänä ja tunnelmallisena juhlien,  koulutusten, tyky-päivien virkistystoiminnan ja esimerkiksi äitienpäivän brunssin järjestäjänä vuosien ajan.

Uutta ideoitu poikkeusajan ja uuden sukupolven mukaantulon myötä

Elina Pietilä liittyi perheyrityksen remmiin mukaan noin vuosi sitten poikkeusajan alkamisen aikoihin. Tapahtumakalenterin tyhjennyttyä lähes täysin vuoden aikana – muutamaa kesän poikkeusta lukuun ottamatta – uutta oli keksittävä. Tilauspitopalvelu alkoi tarjota lounas- ja leipomotuotteiden kotiinkuljetusta. Pääsääntöisesti parinkymmenen kilometrin säteelle, mutta ajoittain Murtoon, Raaheen ja Ouluunkin asti, kun kysyntää oli. Erikoisimpana ratkaisuna sodanaikaisiin tapahtumiin itse tilalla ja kyseisessä aitassa pohjautuva ainutlaatuinen pakopeli, mikä onkin Elinan mukaan kiinnostanut hyvin poikkeusaikana.

Elina itse on jo useamman vuoden ajan haaveillut tilalla toimivasta Bed and Breakfast -konseptista. Idea sopii hyvin yritykselle tilan puitteiden ja muun toiminnan lisäksi. Poikkeusolojen tuoma ”ylimääräinen aika” koettin sopivana hetkenä miettiä toteutusta ja investoida tulevaisuuteen. Uuden yrittäjäsukupolven myötä on myös konkreettisesti aikaa ja käsiä liiketoiminnan laajentamisen toteutukseen.

Perinnekiinteistöistä ei löydy sopivia tiloja, mihin remontoida majoitusmahdollisuus, joten oli siis tiedossa, että nämä tulisi ”rakentaa tyhjästä”. Kiinnostava toimittaja löytyi yrittäjä Raimon toimesta sosiaalisesta mediasta Pohjolan Tilaelementin aktiivisilta Facebook-sivuilta. Limingassa asioidessa tuli puolestaan todettua, että tehtaallahan käy terve kuhina. 

Heti Valmis -rakentamiskonseptiin ja tuotannossa olleisiin taloihin tutustumisen jälkeen rakentamista tunteva Raimo Pietilä totesi, että tämä helppo ja heti valmis konsepti on tähän hyvä ratkaisu.

BB Villa Helmi majoittaa ja kompensoi muuttuvia tapahtumia

Majoitustoimintaa Pitojen Helmellä ei toistaiseksi ole ollut, mutta asiakkaiden toiveiden ja tapahtumajärjestämisen murroksen myötä BB Villa Helmi täydentää tilan toimintaa monipuolisesti. Elina kertoo:

”Nyt tuntui sopivalta saumalta sijoittaa, kun maailman meno tulee koronan myötä muuttumaan. Koulutus- ja kokouspalvelut ovat olleet iso osa liiketoimea – niistä osa koronan myötä tullee jäämään pois etänä järjestettävien tapahtumien vuoksi.”

”Ajatuksena oli, että nyt olisi hyvä reagoida ajoissa. On opittu, että koko ajan pitää keksiä uutta ja hiljaiselo pitää käyttää kehittämiseen, nyt kun riittää myös henkilöresurssit!”

”Useasti on perhejuhla-asiakkaiden toimesta kyseltykin majoitusta, niin se tukee myös entistä paremmin esim. häiden järjestämistä, kun voi tarjota pitkänmatkalaisille mahdollisuutta jäädä yöksi.”

”Osa uusista kohdeasiakkaista on myös Lapin matkailijoita, ohikulkijoita – eli yhden yön yöpyjiä. Vuosittain on myös [Liminganlahden alueen] lintubongareita käynyt matkalla syömässä, hekin tarvitsevat majoitusta alueella.”

”Jatkossa vanhaan malliin järjestettävien yritystapahtumien kouluttajat, kouluttautujat ja kokoustajat voivat mukavasti yöpyä ja virkistäytyä välissä samalla tilalla.”

”Toiveissa on myös, että maailman ja  turistien palautuessa miljöö ja palvelu auttavat palvelemaan ruokapuolen ym. lisäksi lentokentän läheisyyden vuoksi myös ulkomaan matkailijoita.”

Elina (vas.) ja Senni-Sofia Pietilän (oik.) ideoima BB Villa Helmi toivottaa majoittujat tervetulleeksi kesän alussa. BB:n toiminnassa Elina vastaa Bedin eli majoituksen myynnistä ja markkinoinnista, Senni-Sofia on ravintola-alan koulutuksensa myötä ja pitopalvelun Anne Kiljo-Pietilän opissa majoittujien Breakfast- eli brekuvastaava.

Modernia majoitusta tilaa kunnioittavalla ulkonäöllä

Pohjolan Tilaelementti toimittaa Pietilän tilalle yhden Heti Valmis 31 m² moduulin ja kolme kappaletta 21 m² moduulirakennuksia. Asiakkaan pyynnöstä rakennusten ulkonäkö toteutetaan uutena verhoiluvaihtoehtona leveällä hirsipaneelilla, tilan vanhalle rakennuskannalle uskollisesti. ”Tehtaalla vieraillessamme suunnittelimme ja erikseen pyysimme verhoilun hirsipaneelilla ja punamullalla. Vanha tila on 1700-luvulta ja rakennusten väritys punamullalla ja hirrellä tehty, niin haluttiin että sointuu siihen maisemaan.”

Muita asiakaskohtaisia muutoksia vakiomalleihin on tehty esimerkiksi siinä, että mökeissä on mukavuustekijänä lattialämmitys. Lisätilaa itse tupaan tuo minimaaliseksi jätetty keittiö, koska täyden palvelun BB Villassa ruoat tulevat herkullisesti ja 30 vuoden ammattitaidolla talon puolesta.

 

BB Villa Helmen majoitusyksiköitä Tilaelementin moduulitalojen tuotantolinjalla Limingassa.
Valmiit mökit toimitetaan Pietilän tilalle vielä ennen kesää. Tilalla tehdään valmistavat maatyöt ja innovatiiviselle teräsperustukselle rakennetut talot toimitetaan tontille käyttövalmiina!

Tutustu Pitojen Helmen palveluihin: pitojenhelmi.fi/ ja pysy kuulolla Bed & Breakfast Villa Helmen käynnistymisestä!

Projektin toteutumisesta ja majoituspalvelun toiminnasta luvassa lisää juttua kesän edetessä!

Kiitos Elina Pietilälle ennakkohaastattelusta ja kuvista! 

Tutustu myös Tilaelementin lomakyläkonseptiin majoituspalveluille: tilaelementti.fi/lomakylat/

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *