Camping Sysmässä satsataan tulevaan - ensimmäinen laajennus toteutettiin pikavauhtia

Sysmän matkailualueella viikkoa ennen juhannusta vierailleet saattoivat ihmetellä, miksi alueella on aloitettu ison näköinen työmaa parhaan sesongin alla. Työmaarakentaminen ei ollutkaan pelätyn pitkäkestoista, vaan parin päivän aikana valmistelluille maapohjille toimitettiin ja asennettiin seitsemän Heti Valmista lomamökkiä parahiksi ennen juhannusta. Kaunis kesä osoittautui lopulta kaikkien aikojen kiireisimmäksi myös Sysmässä, joten uudet mökit tulivat todellakin tarpeeseen. Tälle kesälle saatuihin uusiin mökkeihin ja sitä kautta kysyntään vastaamisen mahdollistamiseen vaikuttivat kevättalvella omalta osaltaan täydellinen ajoitus, laadukas tuote sekä nopea toimitusaika. Lue Camping Sysmän yrittäjä Mia Tommolan sekä Jukka Tommolan kokemuksia mökkitoimituksesta, kuluneesta matkailukaudesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista!

Uudet lomamökit Sysmässä ovat lämpimiä, hyvin varusteltuja ja kutsuvan näköisiä myös syksyisessä maisemassa. Tämän kesäkauden matkailijoiden iloksi alueelle tuotu siirtonurmikin vihertää pitkälle syksyyn.

Camping Sysmän perinteinen leirintäalue kunnan sydämessä!

Yrittäjä Mia Tommola kertoo, että hän on ollut yrittäjänä Camping Sysmässä jo viimeiset kahdeksan vuotta. Alue on kunnan omistamaa ja Mian Matkailupalvelut on siinä vuokralla. Leirintäalueen tärkeydestä kunnan muillekin yrittäjille ja asukkaille kertoo se, että toistakymmentä vuotta sitten kunta pohti, että jatketaanko paikalla matkailutoimintaa vai kaavoitetaanko se rivitaloille. Kansan sekä muiden kivijalkayrittäjien ääni puolsi leirintäalueen säilyttämistä. Alue on Sysmän ja sysmäläisten sydämessä niin keskeisen sijaintinsa kuin taloudellisen merkityksensä vuoksi – sijaitseehan Päijänteeseen kuuluva kunnan yleinen uimarantakin leirintäalueella. Alue on saanut tuon jälkeen muutamia uusia mökkejä, huippukuntoisen huoltorakennuksen uusine saunoineen ja muine asiakastiloineen. Kysyntä alueella onkin noussut joka kesä.

”Oli selvää, että uudemmille mökeille on alueella kysyntää ja tarvetta laajentaa. Ennen viime talvea asiasta oli vasta puhuttu, että missähän vaiheessa ja koska”, Mia pohjustaa.

Mökkitilaus täydellisen ajoituksen ja täydellisen ratkaisun yhteistulosta

Alkuvuodesta Mian silmiin pisti Tilaelementin markkinointisähköposti valmiiden mökkien leasingvaihtoehdosta ja välitti sen myös toiminnassa mukana olevalle aviomies Jukka TommolalleVaikka yhteistyö ei lopulta leasingin kautta käynnistynytkään, pisti konsepti täysin valmiina toimitetuista leirintämökeistä Jukan miettimään sitä, kuinka tähän mennessä kaikki uusi on toteutettu paikalla rakentaen. ”Emme ole tulleet ajatelleeksi, että tilaelementtejäkin voisi käyttää. Myös tilaelementtien laatumielikuva muuttui positiivisemmaksi: esite ja tuote näytti laadukkaalta ja hyvän oloiselta ja tutustuimme tarkemmin asiaan”.

Mia ja Jukka asiaa pohtiessaan selvittivät, että Kuopion Rauhalahdessa on Tilaelementin toimittamia mökkejä. Tommolat olivat varanneet yhtenä viikonloppuna Kuopiosta mökin ja sen viikon torstaina aamupäivällä Tilaelementiltä Jouni Pitkänen soittikin Mialle kuin tilauksesta. Jouni viittasi lähettämäämme sähköpostiin, että oliko Mia kenties tämän lukenut ja oliko jotain ajatuksia herännyt. ”Oli NIIN sopiva se ajoitus, kun sanoin, että itse asiassa olemme huomenna lähdössä Kuopioon tutustumaan valmiisiin mökkeihin – siinä oli jotain sattuman taikaa. Kysyin siinä rohkeasti, että voidaanko viikonloppuna olla yhteydessä jos tulee kysyttävää ja siinä välittömässä asiakaspalvelussa meidät vakuuttikin, kun Jouni sanoi että ’ilman muuta voi soittaa’ – ja soiteltiinkin sitten matkan aikana. Sitä kautta vahvistui se, että tuolla toisessa päässä on nyt joku, joka haluaa ja suostuu meitä palvelemaan.”

Camping Sysmään on isompia laajennussuunnitelmiakin ja Mian mielestä juuri tähän saumaan ajoitus oli täydellinen: ”täksi kesäksi kunnan uusiman uima-alueen ilmeen ja uuden laiturin myötä olimme päättäneet, että mahdollisuuden tullen vastavuoroisesti panostaisimme myös uuden rakentamiseen, että saadaan kerralla kokonaisuutta paremmaksi”. Siihen yhtälöön laadukkaat, valmiina toimitettavat majoitustilat ja toimitusaika ennen kesän kovinta sesonkia sopivat ratkaisevasti päätöksen tekemiseen. Esittäytynyt mahdollisuus laajentaa ennen kovaa kotimaan matkailun kesää otettiin myös siltä kannalta tosissaan: ”kun tänä kesänä on oletetusti ollut kotimaassa joka paikka täynnä, kuten viime kesänä, niin haluttiin myös ottaa kehittynyttä tonttia paremmin hyötykäyttöön ja mennä heti eteenpäin uuden majoitustilan suhteen”. 

Nopea toimitus ja helppo asennustapa avainasemassa

Johtuen muista suunnitelmista seitsemän lomamökin tilauspäätös tehtiin lopulta vasta huhtikuussa. Olennaista tilauksessa oli, että vasta keväällä tehdyn päätöksen jälkeen toimituksen ennen juhannusta olisi onnistuttava matkailun parhaan sesongin hyödyntämiseksi. Muutamaakin viikkoa myöhäisemmällä toimitusajalla olisi Jukan arvion mukaan ollut sama siirtää tilausta vuodella eteenpäin. 

Limingan tehtaallamme valmistetut lomamökit toimitettiinkin täsmällisesti ja sovitusti Päijänteen rannalle Sysmään reilua viikkoa ennen juhannusta. Muista viivästyksistä johtuen alueen pohjatyöt eivät kuitenkaan olleet täysin valmiina toimituspäivään mennessä. Heti Valmis -mökkien teräsperustus (ja pohjalle riittävä suhteellisen helposti toteuttettava tasainen, routimaton alusta) mahdollisti sen, että asennusporukan joustamisen ja kauniina kesäpäivinä vietettyjen ylityötuntien ansiosta saatiin pihaan saapuva mökki toisensa jälkeen mallikkaasti paikalleen. Lopulta pikavauhtia toteutetun projektin onnistunut toimitus parissa kuukaudessa tilauksesta meni Jukka Tommolan mukaan osaltamme ”aivan nappiin”.

Suunnittelun, tuotannon ja varsinkin toimituksen aikainen yhteydenpito myyntiimme ja ns. tekniseen tukeen sujui myös kiitettävästi. ”On iso asia, että yhteydenpito toimii, se on kaiken lähtökohta. Aika harvoin on rakennusalalla meinannut toimia – että arvostamme!” Jukka kiittelee. Mia kertoo kiitettävästä yhteydenpidosta myös esimerkin, kun ”maatöiden aikana tuli tilanne, että piti saada joku kiinni ja saatiinkin toimarinne [Timo] ja hänkin on tasan tarkkaan tiennyt, missä kohtaa meillä ollaan menossa ja miten edetään. Pystyi ojentamaan puhelimen vastaavalle työnjohtajalle ja niin eteni hyvin siinä mielessä rakennustyömaakin koko ajan.” 

Seitsemän lomamökin kohde asennettiin paikoilleen kahden päivän aikana ja valmiiden mökkien sisätiloihin pääsikin fiilistelemään heti tuoreeltaan.

Heti Valmis tuote yrittäjän kannalta tärkeä

Jukka kuvailee yrittäjän kannalta tärkeää etua Heti Valmis -malliston mökeissä: ”kun yrittäjän oma aika on rajallista, niin näen kyllä, että nyt kun vertaan tätä siihen paikalla rakentamiseen joka sitoo itseäkin kuitenkin aika paljon, niin tilaelementtinä tosiaankin valmiiksi tehty paketti säästää omaa työaikaa ihan valtavasti.” 

”Tällaisessa matkailutoimen liiketaloudellisessa rakentamisessa korostuu se, että hukkaneliöiden rakentaminen on tosi typerää. Tilat ovat matkailukäyttöön sopivia ja näissä rakennuksissa näkee, että joku toinen on ne suunnitellut. Totesin sen, kun näin teidän pohjapiirustukset. Pieniä varustelumuutoksia on saanut tehdä, mutta on kiva että joku on tehnyt tämän suunnittelutyön tässä yrittäjän puolesta.”

Heti Valmis -lomakotimallin tarjoukseen sisältyy aina valmiiksi niin rakennusten suunnittelu, kokoonpano ja sisustusrakentaminen kuivissa sisätiloissa, LVIS-työt kuin paikalleen asennuskin.

Aiempien urakkatarjouksella paikallaan rakennettujen mökkien projektien lainalaisuuksia muistellen tarjousvaiheen vaatimuksineen, eri työvaiheiden urakoitsijoiden aikataulujen yhteensovittamisesta johtuvine viivästyksineen ja yllättävine lisäkustannuksineen valmiiksi suunniteltu, tehty ja valmiina toimitettu paketti kuulosti oikealta ratkaisulta. ”Tässä tärkein pointti meidän yrittäjien näkökulmasta.”

Camping Sysmän uudet HV21 ja HV31 -malliset lomamökit majoittavat mukavasti 1-4 hengen seurueet. Isommassa mökissä on myös oma sauna.

Asiakkaat viihtyneet ja palaute ollut vain positiivista

”Kun on tähän alueeseen enemmän panostanut ja on pidetty tonttia kunnossa ja markkinoitu, niin joka vuosi 8 vuotta on vähän kasvanut – mutta viime kesä oli kyllä kiireisempi kuin koskaan” Mia kertoo ja on tyytyväinen, että uusia mökkejä kohtaan oli kiinnostusta, niitä varattiin hyvin alusta alkaen ja otettiin hyvin vastaan. ”On siellä hyvin viihdytty ja paljon on kehuttu! Kesällä tuli paljon kyselyä, missä asiakkaat kyselivät voiko näihin jäädä toiseksi yöksi, mutta mökit olivat jo uusille varattuina – jotkut tulivat sitten toisena päivänä uudestaan!” Uudet mökit terasseineen istuvat Mian mielestä Sysmän tonttiin todella kivasti,  kun uusittu uimaranta on suoraan mökkien edessä. Kokonaisuus on nyt myyvä ja hyvännäköinen.

Jukan näkökulmasta asiakkaiden viihtymisessä on isossa osassa myös rakennusten hyvä tilasuunnittelu: ”pieniin tiloihin olette osanneet tehdä väljän oloisia ratkaisuja. Vaikka on neliömäärältään pieniä, niin ne tuntuu ihan sopivilta. Se heijastuu taas siihen, että matkailijat viihtyy.”

Mia jatkaa: ”Kyllä se on näkynyt nyt syksyä kohden varsinkin, että vanhoissa mökeissä on enää tuskin kukaan. Olemme syksyä kasvattaneet määrätietoisesti alusta asti, koska kesä on niin lyhyt. Tänä vuonna sitten joidenkin perinteisempien isojen syystapahtumien poisjäännin myötä on voitu uusien mökkien ja ruokaan panostamisen myötä voitu pitää kautta päällä.” 

”On voitu järjestää mm. motoristitapahtumia. Ja nyt kun on parisängylliset, mukavat mökit, niin on motoristien rouvatkin lähteneet mukaan! Aikaisemmin ollut aika miesvoittoista vaan nyt rouvatkin mieluummin lähtee ja on ollut tyytyväistä porukkaa… On varattu, että vastaisuudessakin halutaan tulla samana viikonloppuna sama reissu tekemään.”

Myös hankkeen parissa työskennellyt Jouni Tilaelementiltä majoittui Sysmässä kesällä. Mia kertoi, että kun vierailu sattui kaikista kiireisimpään sesonkiaikaan, ei hän siinä kerennyt sanaakaan vaihtamaan ja Jounia kuin vilaukselta näkemään. Emme ole kiireen syystä johtuen asiasta yhtään pahoillamme:  ”asiakkaita riitti ja oli positiivisessa mielessä kaaosta se heinäkuu”.  Muidenkin tavoin lomailuun keskittyä saanut Jouni oli kokonaisuuteen todella tyytyväinen.

Asiakkaiden tyytyväisyys uusiin majoitustiloihin käy hyvin selväksi myös lukemalla vaikka kävijöiden arvosteluja netistä kuluneelta kesältä.

Kovimman kesäsesongin aikaan aurinkoa tänä kesänä Sysmässä Päijänteen rannalla riitti ja asiakkaat viihtyivät. Uusittu uimaranta on mökkien edustalla.

Mitä kuuluu Sysmän matkailun tulevaisuudensuunnitelmiin?

”Talven tullen laajamittaisen karavaanitoiminnan hiipuessa ja päivittäisen keittiötoiminnan mennessä tauolle pystymme uusien mökkien myötä tarjoamaan lämpimän, viihtyisän majoituksen pienemmillekin ryhmille, vaikka kaveriporukoille tai pariskunnille,  sekä yhteisiä tiloja kuten asiakaskeittiötä ja saunatiloja heidän käyttöönsä myös talven yli. Kohde ei ikinä ole talvipaikka ole ollut mökkien osalta, mutta nyt mahtuu tällaisia viikonloppuja viettämään myös meillä! Niitä täytyy vähän aloittaa suunnittelemaan ja markkinoimaan.” Mia kertoo.

”Mökkiprojekti liittyi tähän meidän isompaan kuvaan, että emme miettineet tätä vain vuoden, kahden tai viidenkään tähtäimellä vaan aina kun rakennetaan, niin pitäisi katsoa sinne vähän pitemmälle.” Jukka lisää viitaten isompaan laajennushankkeeseen läheiselle historiallisen meijerin alueelle.

Tommolat ovat ostaneet naapurista Sysmän vanhan meijerin alueen. Sysmän meijerinrantaan Camping Sysmän vastarannalle kauniiseen niemenkärkeen tullaan avaamaan uusi matkailukeskus. Alueella on jo rantasauna ja myös uusittu laituri uimapaikalla. Meijerin vanhan rakennuksen tiloihin remontoidaan myös uutta.

”Kun on näitä isompia laajennussuunnitelmiakin, niin ennen kuin sitä voi lähteä ajamaan eteenpäin niin oma olemassa oleva tontti piti tietysti laittaa iskuun.” Ensimmäinen laajennus toteutettiinkin onnistuneesti siis Heti Valmis -lomakodeilla.

 

Kesäkohteena tunnetussa Camping Sysmässä on nyt tyyliä ja lämmintä majoituskapasiteettia pitkälle syksyyn ja tilaa kehittyä myös talvikohteena.

Toimitimme Camping Sysmään 4 kpl Heti Valmis 21 ja 3 kpl Heti Valmis 31 -lomakoteja.

Tuotanto aloitettiin tehtaallamme huhtikuussa ja kaikki mökit olivat valmiina toimitukseen kesäkuussa.

Asiakas mm. rakensi mökkeihin toimituksen jälkeen itse terassit ja majoituskäytössä mökit olivat jo juhannusviikolla 2021!

Kaikki mökit ovat vuokrattavana ympäri vuoden, pienemmät mökit on kalustettu 2+1 hengelle parisängyillä ja levitettävällä nojatuolilla, isommissa 2+2 hengen mökeissä on parisänky alkovissa sekä tuvassa levitettävä sohva. Mökeissä on ilmalämpöpumput, omat kylpyhuoneet ja isommissa mökeissä lisäksi sauna.

Kiitos yhteistyöstä, haastattelusta ja syyskuvista Mia ja Jukka Tommola @ Camping Sysmä!
Varaa majoitus ja tutustu Sysmän mökkeihin: 
campingsysma.fi/mokkimajoitus/

 

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *