Rakentamisen sietämätön keveys.

”Minitalokohteessa saadaan toteutettua lopputuote täysin valmiiksi tehdasympäristössä. Tällöin myös työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat paremmin hallinnassa – niin sisäiset prosessit kuin ympäristön vaikutuksesta johtuvat turvallisuustekijät”. Muun muassa näin kertoo kumppanimme Forentian liiketoimintajohtaja Leo Paaso myönteisistä eroista minikotien rakentamiskonseptissamme verrattuna tavanomaiseen työmaarakennusprojektiin.
Jututimme Paasoa tätä juttua varten käynnissä olevien yhteisten rakennushankkeiden tiimoilta.

Forentian liiketoimintajohtaja Leo Paaso voi vapaa-ajalla hiihdellä huolettomasti tietäen, että minikotihanke etenee kuin omalla painollaan - talojen valmistuessa Tilaelementin tehtaalla.

Suunnittelukilpailun voitto kumppanuuden perustana

Yli 10 vuoden asuntorakentamisen kokemuksella toimiva oululainen Forentia Oy otti keväällä 2020 osaa Tuusulan kunnan järjestämään aluesuunnittelukilpailuun yhdessä Arkadi Arkkitehtien kanssa. Alue on uusi Tuusulan Lahelanpellolle rakennettava Kaffeepaussin puisto ja sen reunoille kaavoitetut tontit asuinrakennuksille. Kilpailutyössä yhdelle tontille sijoitettiin ennakkoluulottomasti 15 minitaloa (7 yksiötä, 8 kaksiota), jotka tulisivat Pohjolan Tilaelementin toimittamina. Yksiöt ovat huonealaltaan 21,5 m² ja saunalliset kaksiot 42,0 m². Uudenlainen asunto-osakeyhtiö saikin innostuneen vastaanoton ja Forentia tulee vuonna 2021 aloittamaan Tuusulassa niin uudenlaisten minitalojen kuin perhekoon erillistalojen yhtiöiden rakentamisen viereisille tonteille.

Kumppani Pohjolan Tilaelementin tarjoamien minikotien edut niin asujalle kuin rakentajalle teki kohteesta Forentialle kannattavan hankkeen lähteä toteuttamaan uudenlaista asumisen konseptia. ”Uskomme, että minitalo on kiinnostava vaihtoehto kerrostaloyksiöissä tai -kaksioissa asuville. Pääsee asumaan maan tasossa, missä ulkotila ja oman pihan käyttö mahdollistuu eri tavalla asukkaalle”, kertoo Forentian liiketoimintajohtaja Leo Paaso perusteluista minikotien markkinoitavuuteen. ”Forentia haluaa myös edistää ympäristöystävällistä rakentamista ja pienempää hiilijalanjälkeä ja minikodit, varsinkin tällä rakentamistavalla, tarjoaa tähän hyviä ratkaisuja.” 

Minikoteja myös pohjoiseen

Uuden Tuusulan Lahelanpellon asuinalueen rakentumisen ja trendaavan minikotikiinnostuksen innoittamana pääkaupungin kehyskuntien alueella, Forentia päätti rakentaa minikoteja myös pohjoiseen, Kempeleen Metsärinteelle, suositun alueen keskeiseltä paikalta ostetulle tontilleen. Metsärinne on Oulun naapurikunnassa kasvava pientaloalue, joka on oikein pidetty palveluiden läheisyyden ja mainioiden ulkoilureittiensä vuoksi. Metsärinteen kohteeseen rakentuu 5 yksiötä (21,5 m²) ja 8 saunallista kaksiota (42,0 m²).  Kohde tulee muuttovalmiiksi alle viisi kuukautta varsinaisen rakennusluvan myöntämisen jälkeen! Tutustu kohteeseen 

Vaivatonta rakentamista

Minikotikonseptissamme pätee tunnetun sanonnan nykyaikaistamamme versio: Hyvin suunniteltu on valmiiksi tehty! 
Rakennuttajalle minikotialueen rakennuttaminen on verrattain helppoa, kun projektin läpivientiaika voi olla lyhimmillään vain puolen vuoden luokkaa! Lähes kaikki työmaarakentaminen jää myös tontilta pois, kun muuttovalmiit minikodit kuljetetaan kokonaisina rekalla Tilaelementin tehtaalta suoraan tontille. Käytännössä vain suunnitelman mukaiset kunnallisliittymät ja tasainen, routimaton alusta minikodin paikalle vaaditaan. Kustannushyödyt ja konseptin helppous ovat rakennuttajille harkinnan arvoisia!

”Työmaarakentaminen vähenee murto-osaan tavanomaisesta ja koko projektin kesto on lyhyempi: toteutusvaihe tippuu liki puoleen. Läpimenoaikaan vaikuttaa merkittävästi se, että työmaakäynnit ja -valvonta jäävät pois”, Paaso kertoo. Minikotien tehdasrakentamisen etuna on, että ”ei tarvitse miettiä sääolosuhteita, mitkä ovat rakentamisen etenemisessä kohtuullisen ratkaisevia, oli kesä tai talvi”.

Sopivaa kumppanuutta

Toiminta rakennuttajan kanssa on tiivistä ja vahvaa yhteistyötä. Rakennuttajan kokemus ja näkemykset omannäköisten kotien suunnittelusta ja asiakaslupausten täyttämisestä otetaan suunnitteluvaiheessa tarkasti huomioon. Ajatustenvaihtoa rakenteista ja yksityiskohdista oli Paason mukaan suunnitteluvaiheessa paljon puolin ja toisin.

Hanke etenee hyvin suunniteltuna vaivattomasti, kun valvonta siirtyy työmaalta tehdasympäristöön. Maantieteellisesti läheisestä sijainnista huolimatta esimerkiksi talojen tuotantotiloissa on rakennuttaja vieraillut hankkeen tiimoilta vain muutaman kerran. 

Innovatiiviset tehdasrakentamisen ratkaisumme mahdollistavat modernien kotien rakentamisen kustannustehokkaasti ja korkealla, tasaisella laadulla tuotantolinjalla. Myös ennakkomarkkinointivaiheen aikana mahdollisesti ilmenevät muutokset kohteeseen ja koteihin ovat välittömiä ja helppoja toteuttaa. Jokainen korvamerkitty koti sisustusrakennetaan uuden omistajan toiveiden mukaan. Näin esimerkiksi varmistetaan, että rakennuttajan tilaamaan kotiin on hyvä tulla

Suunnittelukilpailuun osallistunut ja ennakkomarkkinoinnissa oleva As Oy Tuusulan Minikodit (Forentia Oy)
Minikoteja valmistuu tehtaalla koko ajan samalla, kun tontilla tehdään valmistelutöitä kevään asennuksille.
As Oy Ketunkolon Minikodit, Kempele (Forentia Oy) valmistuu n. 6 kk ennakkomarkkinoinnin aloittamisen jälkeen, 1.6.2021 mennessä.

Lue lisää Tilaelementin minikotikonseptista rakennuttajille ja sijoittajille: tilaelementti.fi/minikodit/

Muut blogitekstimme: Kokemuksia

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *